Tilan esittely

Vuonna 2013 ovensa avannut Ashton Ranch sijaitsee Yhdysvaltojen pohjoisosassa Montanan osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa. Kulkuyhteydet tilalle eivät ehkä ole parhaat mahdolliset, ja lähimpään kaupunkiinkin on pitkä matka, mutta täällä "keskellä ei mitään" käytössämme on silti modernit, toimivat tilukset, jotka pystyvät palvelemaan kaikkia tarpeitamme. Tilan arkea — tallin pitoa, hevoskasvatusta ja karjanhoitoa — pyörittää joukko taitavia ammattilaisia, ja tilan oma väki on kuin yhtä suurta perhettä. Täällä, henkeäsalpaavan kauniin luonnon syleilyssä, meillä on kaikki mitä tarvitsemme.


Alussa oli rapistunut karjatila...

Siinä, missä nykyään sijaitsee Ashton Ranch, sijaitsi aiemmin vuosikymmenten ajan pienehkö karjatila. Tilaa pyöritti koko tämän ajan eräs pariskunta apuvoimineen, mutta kun ikä alkoi painaa eikä tilan pidolle ollut jatkajia, päätti pariskunta myydä tiluksensa ja karjalaumansa. Syrjäinen sijainti ja kunnostusta vaativat tilat eivät juuri houkutelleet ostajia, ja on pakko myöntää, että aluksi minäkin epäröin. Päätin kuitenkin lähteä tutustumaan paikkaan nähdäkseni sen omin silmin.

Reissu toteutui eräänä loppukesän päivänä vuonna 2012. Pitkän ajomatkan päässä odotti rapistunut karjatila, jota oli kyllä rakkaudella hoidettu, mutta jonka rakennuksiin aika oli näkyvästi purrut hampaansa ja joka totisesti tarvitsi päivitystä uuteen, jos tiluksia halusi ikinä enää saada toimivaksi. Jokin paikassa kuitenkin sykähdytti — siinä oli aivan omanlaisensa lumo, ja jo paluumatkalla huomasin miettiväni, millaisia uudistuksia ranchilla voisi tehdä...

Kaupat lyötiin lukkoon pian vierailuni jälkeen. Uudistus- ja rakennustyöt tilalla alkoivat saman tien, ja uusi Ashton Ranch avasi ovensa virallisesti elokuussa vuonna 2013. Ränsistyneet rotiskot oli korjattu tai korvattu uusilla, ja tilan keskiöksi oli kohonnut ihkauusi tallirakennus. Voisikin melkeinpä sanoa, että ainoa asia, joka vanhasta karjatilasta jäi jäljelle, on naudat — ja tunnelma, joka henkii kotoisaa lumoa ja ympäröivän luonnon pakahduttavaa kauneutta.


Maat ja mannut

Ashton Ranchin tiluksien varsinaisena sydämenä toimii tallialue. Tallirakennuksia meillä on kolme kappaletta; yksi oreille, yksi tammoille ja kolmas työntekijöiden hevosia varten. Omia hevosia meille mahtuu tällä hetkellä yhteensä 21 kpl, kuusi oria ja viisitoista tammaa (sekä näiden mahdolliset varsat). Kaikki tallit ovat toimivia ja täysin modernisoituja, mutta samalla myös viihtyisiä ja tunnelmallisia. Aivan tallirakennusten läheisyydessä sijaitsevat myös pyöröaitaukset, hiekkapohjainen kenttä ja maneesi sekä hevosten ulkoilutarhat. Varsinaiset laitumet sijaisevat nekin vain lyhyen matkan päässä talleilta. Tallialueen ohessa ranchin alueelta löytyy niin luonnollisesti niin karjasuojia, työntekijöiden asuintiloja, tilan päärakennus kuin varastorakennuksiakin. Lisäksi tiluksiin kuuluu runsaasti laidunmaata ja maastoja.


Karjankasvatuksesta

Vaikka hevoset ovatkin Ashton Ranchin keskiössä, tulee tilan varsinainen toimeentulo pääasiassa karjankasvatuksesta. Omistuksessamme onkin vuosittain parisensataa hereford-nautaa. Vehreillä tasangoilla laiduntavan lauman huolellisesta valvonnasta huolehtivat tallin omat cowboyt, ja varsinkin syksyisin karjan kokoonajon aikana tilalla työskentelee väliaikaisesti myös ulkopuolisia apuvoimia. Osa tallin omista hevosista työskentelee aktiivisesti karjatilan arjessa, mutta tällä hetkellä valtaosa työhevosistamme on kuitenkin cowboyidemme omia ratsuja.