Kalvakan Ratsutila

Vuosi 2019


Menestystä Power Jump 2019 -kisoissa 27. heinäkuuta 2019 / kirjoittanut Risto Kalvakka

Power Jump -arvokisat järjestettiin tänä vuonna Auburn Estaten tiloissa. Buxin kanssa olimme huolella valmistautuneet näihin mittelöihin: ruuna on erinomaisessa kisakunnossa ja olemme treenanneet kovasti, ja kävimme myös ennen kisoja Auburn Estatessa järjestetyssä valmennuksessa (jonka yhteydessä sattuneen äärimmäisen nolon tapauksen yritän parhaani mukaan unohtaa. Note to self: jatkossa tarkista ettei penkillä ole puoliksi syötyä suklaapatukkaa, ennen kuin käyt istumaan vaaleat ratsastushousut jalassa).

Power Jump -kisojen radat oli suunniteltu huolella ja kisajärjestelyt olivat muutenkin aivan huippuluokkaa, ja mukana oli useita todella loistavia ratsukoita; tällaisiin mittelöihin osallistuu aina mielellään! Buxin kanssa starttasimme 150 cm luokassa. Meillä oli myös automaattisesti osallistumisoikeus lauantaina järjestettävään arvoluokkaan, jonka perusteella selvitettäisiin vuoden Power Jump -voittaja, mutta totta kai halusin tehdä parhaani myös normiluokan radalla. Ensimmäinen kierros menikin meiltä loistavasti, ja puhtaan ja virheettömän radan myötä pääsimme osallistumaan myös seuraavan päivän uusintaluokkaan.

Uusintaradalla sattuneen yhden pudotuksen ja siitä seuranneen neljän virhepisteen jälkeen lopullinen sijoituksemme luokassa oli kuitenkin vasta kahdestoista. Kolmenkymmenenseitsemän lahjakkaan ratsukon luokassa se ei ole huono sijoitus, mutta en voi kieltää, etteikö olisi vähän harmittanut, kun puhdas uusintarata olisi ollut niin pienestä kiinni... No, varsinainen arvoluokka oli joka tapauksessa vielä edessä.

Kaikki arvoluokkaan kvaalautuneet ratsukot ratsastivat Power Jump -arvoluokan 120 cm korkuisena. Ratasuunnitteluun oli jälleen kerran todella panostettu, ja kaikki oli kisapaikalla kohdillaan tunnelmaa myöten. Ratakävelyn aikana ennen luokan varsinaista alkamista olin paitsi hyvällä tavalla jännittynyt, myös todella innoissani. Halusin onnistua, ja tiesin että Buxin kanssa pystyisin siihen kyllä. Ehkä osittain tämän voitokkaan fiiliksenkin myötä oma suorituksemme arvoluokan radalla onnistui todella hienosti! Virheetön suoritus hyvällä ajalla antoi syytä jännittää luokan lopullisia tuloksia. Loppuratkaisu menikin todella hilkulle, ja lopulta sijoittuneiden järjestys määräytyi todella pienten aikaerojen perusteella. Oma sijoituksemme oli lopulta luokan viides, ja vaikka voittosija jäikin tällä kertaa saamatta, olen sijoituksestamme silti valtavan ylpeä. Näin perusteellisen huolella järjestettyihin ja laadukkaisiin kisoihin oli todella suuri ilo ja kunnia osallistua.


Vuosi 2018


Voitokkaina lähisukuisten estekisoissa 1. heinäkuuta 2018 / kirjoittanut Risto Kalvakka

Kun kuulin, että Auburnin kartanolla järjestettäisiin kartanon vuosijuhlan kunniaksi vähän tavallisuudesta poikkeavat estekisat, tiesin oitis että näihin pippaloihin meidän olisi osallistuttava. Kisojen idea oli mukavan erilainen: mukaan ilmoittauduttaisiin hevosparilla, joiden olisi oltava toisilleen läheistä sukua. Hevoset saivat osallistua eri luokkiin (kuitenkin molemmat aluetason tai kansallisen tason luokkiin), ja hevosten sijoitusten yhteenlasketun tuloksen perusteella myönnettäisiin kisojen lopuksi palkkio parhaiten menestyneelle parille.

Luxia ja Bux sopivat tähän tapahtumaan kuin nenä päähän; kumpikin on lahjakas hyppääjä, ja lisäksi kaksikko on vaaditulla tavalla lähisukulaisia, onhan Luxia Buxin emä. Meillä olisi siis erinomaiset mahdollisuudet lähteä tavoittelemaan menestystä näistä kisoista, vaikka mukana olikin useita todella upeita ratsukoita, eikä voitto varmasti irtoaisi helposti. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, kuten sanotaan, ja lähdin mukaan luottavaisin mielin... ja no, okei, välillä myös vähän jännittäen (* ihan tuhannen hermorauniona.

Kisapäivänä kaikki tuntui sujuvan yli odotusten. Bux ja Luxia starttasivat kumpikin 150 cm luokassa, ja hetken aikaa uskalsin jo toivoa että olisimme sijoittuneet luokan ensimmäiseksi ja toiseksi. Viime hetkellä kuitenkin eräs ratsukko teki lähes täydellisen suorituksen ja kiilasi ohitsemme ykkössijalle, mutta tämä ei jäänyt pitkäksi aikaa harmittamaan – Buxin 2. sija ja Luxian 3. sija tässä luokassa riittivät enemmän kuin hienosti siihen, että saimme kuin saimmekin pokattua ensimmäisen palkinnon näiden kisojen kansallisen tason ryhmän parikilpailusta!

*) Korjasin vähän tätä Riston tekstiä vastaamaan paremmin todellisuutta. Älä turhaan kaunistele asioiden todellista laitaa, Risto! Rakkain terveisin, siskosi Siiri.

Älä viitsi tuhria toisten kirjoituksia! Enkä sitä paitsi edes ollut hermorauniona! t. Risto

Risto pliis: kisoja edeltävänä iltana sanoit että jos kisat menee huonosti niin erakoidut loppuiäksesi luolaan etkä enää koskaan näe auringonvaloa ja sanoit että elämä viuhuu filminauhana silmiesi ohi. Lisäksi yritit jo etukäteen googlettaa sopivia luolia jostain tarpeeksi kaukaa ja jos en väärin muista, niin ihan kuin olisin nähnyt sun myös laativan testamenttia... t. Siiri

Enkä muuten testamentannut sulle mitään! t. Risto

Senkin apina <3 t. Siiri


Oho, minä vahingossa... 21. toukokuuta 2018 / kirjoittanut Oiva Kalvakka

Kristiina minut oli sinne huutokauppaan tuonut, oli halunnut "muuten vain" käydä katselemassa myytäviä hevosia ja maistelemassa huutokauppatunnelmaa, kun kerran olimme jo valmiiksi samalla suunnalla liikkeellä. Paikan päällä ihmisiä ja hulinaa riitti. Kristiina tietysti kävi heti ensiksi läpi myytävät suomenhevoset, mutta kun ne oli nähty, vaimo katosi väkijoukkoon havaittuaan etäältä jonkun tuttunsa. Minä puolestani hakeuduin myyntiareenan lähistölle ja seurasin sivusilmällä areenalle tuotavia hevosia. Yksi toisensa jälkeen kentälle tuotiin sympaattinen pörröinen poni, kiiltävä puoliveritamma, veikeä islanninhevonen... ja sitten:

"Gin Gala, 8-vuotias ahaltekinhevostamma, toiminut ennen laukkaratsuna. Lähtöhinta 1100 €..."

Kentälle oli tepastellut äärimmäisen siro ruunikko tamma, joka katseli ympäristöään pää korkealla, korvat epäluuloisesti luimussa. Sillä hetkellä minusta kuulosti aivan siltä kuin ympäröivän väkijoukon hälinä oli hetkeksi vaimennut. Tammaa esitettiin käynnissä ja ravissa – hevosen jalat tuskin koskettivat maata. Kesken kaiken se väläytti esittäjälle hampaitaan, ja muutama katsoja poistui areenan laidalta. Mutta minä seisoin aloillani kuin lumoutuneena.

"Lähtöhinta siis 1100 €. Onko ostajia?"

Kun innokkaita ostajia ei ilmaantunut, meklari alkoi laskea hintaa asteittain. Minä puolestani kävin päässäni ankaraa kamppailua. En ollut ikinä pitänyt itseäni ihmisenä, joka sortuu hevoshuutokaupassa heräteostoksiin, mutta nyt... Kentällä edessäni tamma viskoi ja kurotteli päätään, tähyili väkijoukkoon, kuin olisi yrittänyt tavoittaa sieltä jonkun katseen.

"800 €!" meklari ilmoitti. Ei vieläkään ostajia. Tamma huiskaisi häntäänsä, kuin tuohtuneena. Vieläkin sen katse tuntui tavoittelevan väkijoukosta jotakin.

Kun hinta oli laskenut viiteensataan, pakotin itseni kääntymään pois. Vakuutin itselleni, että olin järkevä tehdessäni niin, mutta käteni tärisivät ja oloni oli muutenkin omituinen. Jokainen askel kauemmas myyntiareenalta oli edellistä hankalampi ottaa. Olin jo melkein päässyt turvallisille vesille, kun kuulin sivukorvalla vierestäni jonkun sanovan toiselle:

"Sääli, että tuo tekke menee teuraaksi, jos se ei löydä täältä uutta omistajaa".

"Ei hemmetti", tokaisin ääneen ja käännyin saman tien kannoillani. Juoksin takaisin myyntiareenan laidalle, enkä hetkeäkään liian myöhään.

Kun Kristiina lopulta paikansi minut, sain selittää aika tovin, ennen kuin vaimo uskoi että todella olin ostanut talliin moisen kuikelon. Pälyilevän, säpsyvän luimukorvan, joka ei ollut menestynyt laukkaratsuna ja jonka sukukaan ei ole järin ihmeellinen – tiedän, tämä on aivan järjetöntä, mutta tiedän myös, että nämä 300 € olivat pieni hinta sille, ettei minun tarvitse katua lopun ikääni.